Etusivu

Tervetuloa Kuopion Pursiseuran kotisivuille

Kuopion Pursiseura ry (KuoPS) on urheiluseura, jonka perustehtävänä on edistää vesillä liikkumista ja siihen liittyviä urheilumuotoja. Keskeinen tavoite toiminnassa on vesiympäristön ja –luonnon arvostaminen ja säilyttäminen sekä nuorten kasvattaminen näiden arvojen hyväksymiseen.

KuoPS perustettiin vuonna 1889 ja se on yksi Suomen vanhimmista pursiseuroista. Seurassa on tällä hetkellä noin 900 jäsentä. Seuran rekisterissä on noin 300 venettä, joista puolet on kölipurjeveneitä ja puolet moottoriveneitä.

Seuralla on kolme tukikohtaa. Kotisatamana toimii Pirttiniemen tukikohta noin neljän kilometrin päässä Kuopion torilta. Saaristotukikohdat sijaitsevat eteläisellä Kallavedellä Iivarinsalossa ja Suvasvedellä Jänissalossa. Seuran merkittävin hanke tällä hetkellä on Pirttiniemen laiturikapasiteetin kasvattaminen, palvelemaan seuran jäsenten lisääntynyttä venepaikkojen ja oheispalveluiden kysyntää.

Seuran aktiivinen toiminta tapahtuu toimikunnissa. Junioritoimikunta kouluttaa junioripurjehtijoita ja mm. järjestää vuosittain kesäkuussa optimistijollilla toteutettavan alkeisleirin. Kilpailutoimikunta järjestää seuran sisäisiä purjehduskisoja ja isompia tapahtumia. Onpa Kallavedellä pidetty seuran järjestämä MM-tason kilpailukin. Lisäksi seuralaiset osallistuvat muualla pidettäviin kilpailuihin.  Seura järjestää laaja-alaisesti navigointikoulutusta, veneilykoulutusta, turvakoulutusta sekä veneiden katsastusta. Tavoitteena on lisätä turvallisuutta ja viihtyvyyttä vesillä. Lisää tietoa toimikunnista, yhteyshenkilöistä ja tukikohdista löydät tältä sivustolta.

Seura rahoittaa toimintaansa ja tukikohtien ylläpitoa jäseniltä kerättävillä maksuilla sekä Kallavesj-venemessujen tuotoilla. Messut ovat Kuopiossa jokakeväinen tapahtuma, jonka yhteydessä seuralla on mahdollisuus myös edistää veneilykulttuurin leviämistä Kuopion seudulla.

Seura on avoin uusille jäsenille.  Tervetuloa!


Lauri Kerman, kommodori

 

Muutoksia sivuilla

31.08.2010 Lisätty Kallaveden kierron tulokset

29.08.2010 Lisätty Myydään / ostetaan osio
 - Seuratuotteiden myynti, jäsenillä on mahdollisuus lisätä omia ilmoituksia 

15.08.2010 Lisätty Perinnetoimikunta osioon Timo Gröhnin haastattelu

 

 
 
..(Klikkaamalla lisätietoa)..
Sivustolla on 2 vierasta